Friday, April 1, 2016

Markkinoinnista


Mitä markkinointi on? Markkinointi on erilaisia toimenpiteitä joilla yritys pyrkii parantamaan
myyntiä. Esimerkiksi mainoksia. 
Entäs sitten markkinoinnin kilpailukeinot? Ne ovat viisi P:tä; product, price, place, promotion ja 
personnel. Tuote, hinta, saatavuus, markkinointiviestintä ja henkilöstö. Nämä viisi P'tä ovat 
tärkeimmät yrityksen kilpailukyvyn kannalta ja näillä yritykset kilpailee.

Pienen matkailuyrityksen kannattaisi ensin markkinoida itseään ilmaiseksi somessa esim 
Facebookissa ja Instagramissa. Yrityksellä on myös tärkeää olla omat kotisivut ja 
helppokäyttöiset sellaiset. Myös kansainvälisiä kanavia on hyvä harkita, mutta myös laskea 
kannattaako sellaiseen sijoittaa.
 Niinkuin markkinoinnissa aina niin myös tällaisen yrityksen on tärkeää
ottaa huomioon kenelle markkinoidaan. Kohderyhmä täytyy ensin miettiä ennenkuin voi edes 
lähteä markkinoimaan. Sen jälkeen täytyy lähteä miettimään miten yrityksen toiminta eroaa 
muiden samankaltaisten toiminnasta. Täytyy muistaa viisi peetä ja yrittää erottautua niiden avulla 
kilpailevista yrityksistä.

Nelos-ja vitosjakso

Hei!
Neljännellä jaksolla teimme kulttuuriesitykset maista jotka olimme valinneet jo ennen Matkamessuja. Olin valinnut Yhdysvallat joten tein siitä. Kulttuuriesitykset kirjoitettiin ja valmisteltiin hyvin ennen Hyvät tavat-viikkoa, jossa ne sitten esitettiin Priimuksen muille opiskelijoille. Jokainen sai esitykseensä oman pienen pöydän jonka sai somistaa omilla, Miran ja koulun rekvisiitoilla. Esitykset omalta osaltani meni todella hyvin. Toiminnalisena osana esitystäni oli USA Musavisa, sen pitäminen oli kivaa ja kuulijatkin pitivät siitä. Kävimme myös Viitaniemessä pitämässä samat esitykset ELTE:n opiskelijoille. Kulttuuritehtävän myötä opin uusia asioita USA:n tapakulttuurista esim. että haukottelu keskustelun aikana on todella loukkaavaa. Kuuntelemalla muiden esityksiä opin myös heidän valitsemiensa maiden tapakulttuurista seikkoja esim ettei Japanissa hymyillä keskusteltaessa, sitä pidetään kiusallisena.


Viidennellä jaksolla teimme opintomatkan Saarijärvelle. Lähdimme minibusseilla Priimukselta Saarijärvelle päin ja ensimmäinen pysäkki oli Saarijärven S-Market. Ostettuamme eväät kaupasta lähdimme Koskenkylän suuntaan, jossa Lassi-niminen yrittäjä kertoi meille maatilansa näennäistoiminnasta. Lassilla on savusauna, koskilautta ja kota joiden avulla hän järjestää toimintaa asiakkaille. Lassin luona söimme loimulohta ja muita Lassin oman maan herkkuja ja ammuimme savikiekkoja ja kävimme makasiinissa. Sen jälkeen lähdimme Rentolaan. Rentola on paikka jossa yövyimme. Tilana paikka oli tosi hyvä tälläiseen luokan retkeen. Illalla lähdimme vielä Jakolan tilalle jossa Jakolan tilan omistaja esitteli automuseoaan. Siitä lähdimme hänen omistamalleen mökille ja siitä Mulikan Hilltoniin joka on hotelli ja juhlatila. Sitten suuntasimme takaisin Rentolaan, evästimme ja menimme nukkumaan. Seuraavana päivänä heräsimme kaikki ajoissa ja virkeänä... Tai ainakin minä heräsin. Aamupalan jälkeen eka etappi oli huskysafari, jossa jokainen sai istua noin 5 minuuttia reessä koirien ajeluttamana. Se oli tosi kivaa. Seuraava paikka oli Purola Farm jossa Pipsa, tilan omistaja, kertoi yritystoiminnastaan. Purola on issikkatalli joka järjestää lähinnä vaelluksia. Tilalla on myös B&B-toiminta, turvesaunaa ja terapiaratsastusta. Opin yritysesittelyistä paljon ja ihailen näiden pienyrittäjien sinnikkyyttä. Luulen että minusta voisi tulla isona yrittäjä.

Kävimme myös tutustumassa painoviestintään Roland-akatemiassa, hybridimainostoimintaan Mediataivaassa ja ELTEllä tekemässä makeisia. Ensimmäiseksi kerron Roland-akatemiasta. Roland-akatemia on painoviestinnän ala jossa kaikki koneet on Rolandin lahjoittamia. Ideana on luoda uutta ja olla innovatiisia. Akatemiassa voidaan painaa melkein mitä vaan mihin vaan, paidoista sisustusteksteihin. Ala vaikutti todella mielenkiintoiselta ja ehkä vielä teemme yhteistyötä paitojen painamisen tms suhteen jotakin tapahtumaa varten. Roland-akatemian vierailun jälkeen kävimme syömässä Viitaniemen ruokalassa ja suuntasimme Lutakkoon Mediataivaan toimistolle. Siellä kuulimme kattavan selostuksen internet-sivujen tärkeydestä markkinoinnissa. Jakson viimeiseksi vierailuksi jäi ELTEllä käynti jossa teimme omin kätösin hopeatoffeeta, marmeladia ja mansikkafudgea. Makeiset oli tosi hyviä.